This page contains a Flash digital edition of a book.

Järjestöllä ei ole eikä voi olla omaa kantaa mihinkään yhteiskuntapoliittiseen kysymykseen,
jollei hallituksessa ole erityisestä syystä nimenomaisesti toisin päätetty. Tässä on syytä olla
erityisen varovainen, jotta järjestö ei leimaudu miesten intressijärjestöksi, mikä saattaisi
olennaisesti vaikeuttaa sen työtä. – – Järjestömme on kuitenkin erityisesti julkishallinnollisissa
piireissä leimautunut taistelunhaluiseksi miesten etujärjestöksi – osin toki siitä syystä, että
agendaamme ei ajatuksella ole syvennytty.

Lopputuloksena Suomessa ei ole ainuttakaan miesten intressejä tasa-arvopolitiikassa puolustavaa järjestöä,
kun taas naisilla on lukuisia valtiorahoitteisia järjestöjä, kuten Naisasialiitto Unioni ja NYTKIS.

Taipaleen (2007, 148) mukaan miesten hyvä veli -verkostot, kuten Vapaamuurarit, Rotaryt, Lionsit,
metsästysseurat tai reserviläisseurat eivät pohdi miesten sosiaalisia ongelmia tai huonompiosaisten miesten
asemaa. Merkittävä osa miespoliitikoista on määritellyt itsensä feministeiksi ja ilmoittanut tukensa
feministiselle liikkeelle. Tasa-arvoministeri Stefan Wallin nimitti itseään peräti radikaaliksi feministiksi.

(e) Puolueiden naisjärjestöt. Puolueilla on erillistä rahoitusta saavat naisjärjestöt, mutta ei vastaavia
miesjärjestöjä. Hollin mukaan poliittisten puolueiden naisjärjestöillä on tärkeä asema, kun ne toimivat
naisjärjestöjen kanavana poliittisen systeemin suuntaan. (Holli 2002, 141–141). Se on lähes johtanut
tilanteeseen, jossa naisilla on ”kaksi ääntä” puolueiden sisällä, varsinkin sellaisissa asioissa, jotka liittyvät
naisiin tai sukupuoleen.


Työelämä

(a) Miehet tekevät vaarallisimmat ja huonoimmat työt yhteiskunnassa.

(a1) Vaaralliset työt. Vaaralliset työt keskittyvät miehille. Miesten työtapaturmariski on
Suomessa kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin naisten työtapaturmariski (Tilastokeskus 2004).
Terveyden ja pitkäikäisyyden alueella miehillä on vähemmän valtaa kontrolloida omaa
elämäänsä kuin naisilla. (Farrell 1988, 10.) Vaaralliset työt ovat myös vähemmän vaarallisia
naisille: he voivat saada vaarallisen työn lisän ilman, että heidän tarvitsee välttämättä tehdä
mitään vaarallista. (Farrell 2005, 10, 31–33.)

(a2) Huonot työt. Yhdysvalloissa 25:stä huonoimmin rankatusta työstä 23 on yli 90-
prosenttisesti miesten tekemiä (Farrell 2005, 27–29). Vastaavaa listaa Suomesta ei ole
saatavilla. Miesten saattaa olla useammin pakko valita se työ, josta maksetaan enemmän kuin
mukavampi työ, koska miehille lankeaa useammin elatusvelvollisuus perheessä ja koska
miehen seksuaalinen markkina-arvo on kiinteämmin yhteydessä miehen palkan suuruuteen.
Naisilla puolestaan saattaa olla parempi mahdollisuus valita ammatti työn mukavuuden
perusteella, pikemmin kuin mistä maksetaan eniten. Farrellin Yhdysvaltoja käsittelevä
aineisto puhuu sen puolesta, että naisilla ei ole yhtä suurta motivaatiota kuin miehillä valita
työtä palkan suuruuden perusteella muut työmukavuuteen vaikuttavat tekijät sivuuttaen.
Naiset valitsevat miehiä useammin sellaisia töitä, joissa on lyhyemmät ja joustavammat
työajat, vähemmän matkustelua, vähemmän vaaroja, vähemmän taloudellisia riskejä, joissa
tarvitaan hyviä sosiaalisia taitoja, vähemmän altistumista epämiellyttäville tekijöille, kuten
kylmyydelle, sateelle, kylmälle, kosteudelle ja jotka ovat vähemmän tylsiä. (2005, 220.)

(b) Miestyöntekijöiden ongelmat naisvaltaisilla aloilla.

(b1) Syrjintä. Malmin (2008, 118) mukaan miehet kokevat todennäköisesti suoraa, epäsuoraa
ja rakenteellista syrjintää sekä työntekijöinä että asiakkaina naisvaltaisilla aloilla.
21
Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35
Produced with Yudu - www.yudu.com